Millaista on olla #rantakunnossa? Ajatuksia kropasta, viinereistä ja Jutta Gustafsbergistä.

Luin viime viikolla uudesta Trendi-lehdestä Jutta Gustafsbergin haastattelun, jossa kiteytyy hienosti ajan henki.

”2000-luvulla tunnumme kisaavan tauotta siitä, kenellä on homma parhaiten hallussa jokaisella elämän osa-alueella: töissä, vapaalla, salilla, lautasella. (…) Siksi tarvitaan esikuvia – koko kansan auktoriteetteja, joilta imeä oppia ja joiden näennäistä virheettömyyttä ihailla. Sellaisia kuin Jutta Gustafsberg. Hän on tehnyt bisneksensä tiukasta elämänhallinnasta, koska hän jos kuka osaa kertoa, millaista se on menettää.”

Ja millaista se sitten oli:

”Otin kerta toisensa jälkeen viinerin kahvin kanssa, vaikka hoin itselleni, että älä syö sitä. Se johti tyypilliseen pettymyskierteeseen: ’Jaahas, nyt tämä koko päivä meni paskaksi. Sama se, vaikka kävisin hampurilaisateriallakin.’ Holtitonta ruokailua kesti vain pari kuukautta, mutta Gustafsbergin mittapuulla se oli täysi katastrofi. Kiloja kertyi 20. (…) ”Oman repsahduskokemukseni ansiosta tiedän toisaalta myös harvinaisen selkeästi sen, että en enää koskaan tahdo päätyä samaan, surkeaan jamaan kroppani kanssa.”

Ahaa. Mieleeni nousi kaksi kysymystä:

Sekö on elämänhallintaa, että on itsekuria kieltäytyä viinereistä? Ja sekö vastaavasti on elämänhallinnan menettämistä, että syö viinereitä ja lihoo?

Näin se taitaa nykyään olla. Itsekin olin 17-vuotiaana ihan samaa mieltä –  timmissä kunnossa ja täynnä energiaa. Sitten sairastuin anoreksiaan, jouduin sairaalahoitoon, ja minun piti nostaa väkisin painoani. Lopulta itsekurini petti. Makasin kotona sängyssä ja söin suklaapatukan toisensa perään. Kerran vetäisin suoraan pakastimesta puolikkaan tiikerikakun. Tuntui, että olin menettänyt elämänhaluni ja -hallintani. Repsahtaminen ja lihominen tuntui ällöttävältä. Ymmärrän kyllä täysin Jutan kokemuksen.

Sainko siis elämänhallintani takaisin, kun lakkasin laihduttamasta ja ahmimasta? Kun eräänä päivänä kahden jäätelölitran syöminen alkoi tuntua typerältä? Tai kun en enää morkkiksessa kampeutunut tyhjällä vatsalla pururataa kiertämään?

women_on_outdoorsports_rantakunnossa_DSC4749_kaikilla_logoilla_960px

En saanut. Elämänhallinnan tunne palasi, kun hellitin pakkomielteestä saada täydellinen kroppa. Annoin periksi ystäville, jotka houkuttelivat festareille tai bileisiin. Palasin harrastusteni pariin. Innostuin taas opiskelemaan. Lopulta ymmärsin, että elämänhalu tai elämänhallinta ei ole kiinni syömisestä, lihasmassasta tai kulutetuista kaloreista. Siksi on mielestäni vaarallista vetää yhtäläisyysmerkki ulkomuodon, itsekurin ja elämänhallinnan välille.

Useimmat ylipainoiset tietävät vallan mainiosti, että painonpudotus tekisi terveydelle hyvää. Mutta ei ole kenenkään etu, jos ihminen pitää itseään niin pulskana, ettei kehtaa lähteä lenkille tai uimaan. ”Omaan kehoonsa pitää olla lupa rakastua”, sanoi kansikuvatyttömme Sallamari kuvauksissa. Hyvin sanottu. Olipa sitten lihava, laiha, vanha tai vammainen.

Tuttu urheilulääkäri kertoi, että paradoksaalisesti moni hänen tapaamansa terveyden perikuvalta näyttävä ihminen on epävarma ja ahdistunut. Täydellisen ulkomuodon vaaliminen vaatii henkisesti paljon. Tiedän. On oikeastaan ihan luonnollista, että rasvattomaksi viritetty keho alkaa hakea tasapainoa ja käsi hamuta kohti viineriä.

Ja kuten toinen kansikuvatyttömme ja ex-fitnessurheilija Tiia sanoo, ”on oma valinta, haluaako elämänsä käyttää takapuolen rakentamiseen”. Joillekin se on the juttu, mikä on ihan okei. Toisia maitorahkadieetti ahdistaa. Onni on löytää tasapaino.

Tänä kesänä me kannustamme kiskaisemaan uikkarit päälle ja lähtemään biitsille. Joskus se on helpommin sanottu kuin tehty. Ehkä pohdit, olenko hyvä tällaisena. Onko rasvaa liikaa, onko lihaksia tarpeeksi? Entä kun kroppa ei mahdu mihinkään muottiin?

Tuominen_Tommi_8216_960px

Sinulle haluaisimme sanoa, että älä ole liian kriittinen itsellesi vaan tee sitä, mikä tekee sinut onnelliseksi. Välillä tekee hyvää herätä aikaisin ja lähteä lenkille aamuauringossa. Välillä tekee hyvää ottaa toinen pala kakkua. Ja vaikka kolmaskin. Mutta ulkomuodon perusteella on turha vetää johtopäätöksiä siitä, kenen elämä on tasapainossa. Älä sinäkään tee sitä.

Kuuntele Juttaa ja elämäntapaguruja, mutta muista, että jokaisella on oma tiensä.

Tee sitä, mikä tuntuu oikealta. Kannusta muitakin siihen.

Olet hyvä juuri tuollaisena.

Olet jo rantakunnossa.

rantakunnossa4

Laura,
Etelän-SYLIn puheenjohtaja ja Huuma-aktiivi

P.S. Jos olet samaa mieltä, tule mukaan hyvän mielen kesäkampanjaan! Tyyli on vapaa: voit ottaa iloisen naamakuvan, kuten yllä, tai kokovartalokuvan, kuten mallimme. Huumori on sallittua. Postaa kuva ja siihen liittyvä viesti #rantakunnossa-hashtagilla ja haasta mukaan kolme kaveria.

Mainokset

Kirje sinulle, Tove

Tänään on syntymäpäiväsi ja sinua juhlitaan ympäri maailmaa. Olisitko ikinä arvannut, kuinkas meille sitten kävikään? Veikeitä hahmoja, vaikuttavia kuvia ja mukaansa tempaavia tarinoita sykähdyttävissä maisemissa. Niistä sinut tunsimme. Kunnes tapasimme upean ja rohkean naisen, joka vihdoin esitteli sinut meille. Keiko … Lue loppuun

Huuma testaa: longboarding eli lonkkaus

Lonkkaus – jo pelkkä sana kalskahti korviini touhulta, jossa lonkka murtuu. Ei tietenkään skeittariteineillä, jotka pelottomasti taituroivat jalankulkijoiden seassa. Mutta tällaisen 35 ikävuotensa ohittaneen ihmisen on jo otettava riskit huomioon, kun joku ehdottaa uuden lajin testaamista.

Sitten Huuman valokuvaaja Mirkku kertoi, että lonkkauksen (sana on lempinimimäinen suomennos longboardingista) opettajamme olisi kuusikymppinen Lena Salmi, joka itsekin oli huumaantunut lajista vasta joitakin vuosia sitten. Lena on monelle tuttu myös aiemmasta Huuman ikäjutusta. ”Jos kerran kuusikymppinenkin, niin…”, Mirkku usutti.

Hyvä on. Keräsin rohkeuteni ja ilmoittauduin yhdessä muutaman muun innokkaan ei-enää-teinin kanssa Huuman lonkkausaamuun.

Ja täältä se näytti:

Huuman_lonkkailijat_2048px

Huuman testipartio tutustui longboardingiin Lenan (vas. alakuva) opastuksella.

Lonkka – tai mikään muukaan ruumiinosa – ei murtunut keneltäkään, mutta miltä laji tuntui?

Olen joskus opetellut lumilautailemaan, ja huomasin, että siitä taidosta oli hurjasti apua. Aivan kuten lumilaudalla myös longboardin päällä luontainen reaktio on nojautua taaksepäin, kun lauta lähtee rullaamaan ja tuntuu karkaavan alta. Mutta silloin peli on menetetty. Loivassa rinteessä oli helppo harjoitella vauhdin kiihtymistä turvallisesti siten, että lauta pysyi alla koko ajan. Ja sama juttu myös laudan kääntämisessä: aloittelevan lumilautailijan tavoin longboardia yritti väkisin vääntää käännökseen vartalolla, vaikka helpointa oli vain nojautua kevyesti päkiöille tai kannoille.

Puolen tunnin uurastuksen jälkeen matalavauhtinen kurvailu jo onnistui. (Itsestä tietenkin tuntui, että vauhti oli jo päätähuumaava, mutta kuvaamamme videopätkät todistivat muuta!) Ei hassumpaa sunnuntaiaamun tekemistä: sujutella hyvässä seurassa Helsingin Tähtitorninmäen loivaa loppupäätä alas. Lena kannusti ja kertoi, että kannattaa aloittaa maltillisesti. Hänkin uskaltautui laskemaan koko mäen vasta kolmantena lonkkauskesänään.  Lopulta jäljellä oli vaikein rasti: jarruttaminen. Sitä en oikein kunnolla oppinut, vaan hypin laudalta alas miten sattuu.

Naurusta päätellen meistä kaikista Huuman testiryhmäläisistä oli hauska harjoitella Lenan ja Petruksen hyvässä ohjauksessa sekä testailla erilaisia lautoja, joita Lenan varastossa näytti riittävän loputtomiin. Lopuksi näimme vielä Petruksen taidonnäytteitä laudalla tanssimisessa. Koitin itsekin, mutta jalat olivat mennä solmuun.

”Ensi kerralla otetaan teille kaikille palahanskat ja harjoitellaan slaidausta!”, Lena ehdotti.
Jännittävää.
Huomasin kannattaneeni ehdotusta ennen kuin ehdin edes miettiä, voisiko siinä murtua lonkka.

Teksti: Laura Ala @alannainen
Kuvat: Mirkku Merimaa

P.S. Haluatko ehdottaa Huuman testiryhmälle uutta lajia. Ota rohkeasti yhteyttä!

Anne ja Naisten johtajaverkosto nro 1

Kuva

”Olen huomannut, että moni naisjohtaja ei kehtaa puhua itsestään johtajana. Siinä missä mies helposti nimittää itsensä toimitusjohtajaksi, nainen kertoo olevansa yrittäjä. Tai puhuu työkavereista alaisten sijaan”, sanoo Anne Lindfors, Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n toiminnanjohtaja ja vasta perustamansa naisjohtajaverkoston primus motor. Hän haluaisi, että esimies- tai johtaja-asemassa olevat eritaustaiset naiset jakaisivat kokemuksiaan, ja luettuaan Huuma-lehden hän inspiroitui tekemisen meiningistä ja pani töpinäksi. Idea Naisten johtajaverkosto nro 1:stä syntyi kaksi viikkoa sitten, ja nyt verkosto on jo toiminnassa.

37-vuotias tamperelainen puuhanainen kertoo olevansa vannoutunut järjestöihminen sekä töissä että vapaalla. Simpukka ry on valtakunnallinen tahattomasti lapsettomien yhdistys, jolla on kaksi työntekijää, ja keväällä yhdistys palkkasi kaksi lisää. Yhdistystä vetävä Anne on motivoitunut kehittämään itseään johtajana. Johtajaidentiteetin löytämisen lisäksi häntä kiinnostavat esimerkiksi johtamis- ja alaistaidot sekä alaisten motivointi.
”Johtajan kuuluu ottaa arvostelua vastaan. Mutta minua kiinnostaa, mihin raja vedetään: paljonko johtajan pitää tehdä ja mikä on alaisen vastuu? Missä kohtaa johtaja voi sanoa, että olen tehnyt kaikkeni?”
Erityyppiset työyhteisöt vaativat erilaista johtamista. Järjestöjohtamista voi verrata narulla työntämiseen. Arvomaailma ja tavoitteet ovat erilaisia kuin yrityksissä – joissa niissäkin on omat johtamisongelmansa. Verkostoa rikastavat sen jäsenten erilaiset taustat. Mukaan ovat tervetulleita kaikki naiset, jotka toimivat johtavassa asemassa ja joita johtamisen kehittäminen kiinnostaa.

”Toistaiseksi olemme virittäneet kiinnostavia keskusteluja Facebook-ryhmässämme, mutta tavoitteemme on järjestää liikunnallinen viikonloppu tai päivä yhdessä. Vaihdamme myös vinkkejä kiinnostavista artikkeleista ja puhujista ja saamme toivottavasti aikaan livetapaamisia, joissa olisi inspiroivia alustuksia”, Anne kertoo.
Toiminnan ykköstavoite on antaa naisjohtajille itsevarmuutta, arvostusta ja osaamista.
”Haluan myös innostaa muitakin tarttumaan ideoihin. Ei kannata jäädä harmittelemaan vaan lähteä itse tekemään. Pitää luottaa siihen, että jos itseä kiinnostaa jokin asia, se kiinnostaa todennäköisesti myös muita. Joskus porukka lähtee mukaan ja joskus ei”, Anne kannustaa.
Ja siitähän johtamisessakin on kyse. Miten saada muut mukaan työskentelemään yhteistä tavoitetta kohti.
Kahdessa viikossa Naisten johtajaverkosto nro 1:een on liittynyt jo kaksitoista jäsentä.

Haastattelun päättyessä heitä on 13.

Teksti: Laura Ala @alannainen
Kuvat: Mirkku Merimaa

Haluatko liittyä? Laita pyyntö Naisten johtamisverkosto nro 1:n Facebook-ryhmään.
Annen blogi: http://pelastamaailma.wordpress.com/

Kuva

Perjantai-illan huumaa Savoyn Huuma-seminaarissa

Voi huumanen aika. Tänään monen huumalaisen kotona on herätty paitsi onnelliseen dagen efter -oloon myös tuoreen painomusteen tuoksuun. Joku muukin lienee nukkunut painotuore Huuma-lehti yöpöydällään. Sosiaalisen median perusteella eilinen Huuma-seminaari oli tammikuun tapaus. Suurkiitos kaikille kanssahuumaantuneille: osallistujille, tsemppaajille ja semmatiimille. Huuman päätoimittaja Aku, jonka unelma omasta lehdestä kävi toteen, ja me muut tekijät olemme kaikki onnesta mykkyrällä. Olihan se aikamoinen rutistus: keväisestä Facebook-avautumisesta syntynyt sosiaalinen lumivyöry, joka huipentui lähes täydessä Savoy-teatterissa upeisiin esityksiin ja siihen tunteeseen, kun saa vielä miltei lämpimän lehden käsiinsä.

Huuma-seminaarin esiintyjät  olivat selvästikin sisäistäneet Huuman manifestin.  Saku Tuominen otti riskin, puhui täysin uusista asioista brooklynilaisen levykaupan kautta ja sai yleisön miettimään omia valintojaan. Maaretta Tukiainen kertoi yleisölle karismasta, ja valloittava André Nöel Chaker näytti, mitä se käytännössä tarkoittaa.  Myös yleisöllä oli – erästä seminaarivierasta lainaten – ”poikkeuksellinen yhteenkuuluvuuden tunne”. Esteve Pannetierin kehotettua kysymään vieruskaverilta ”How do you feel?” puheensorinasta ei meinannut tulla loppua. Yleistä huumaantumista kuvannee parhaiten seminaariosuuden loppuhuipennus: koko seminaarin lähes nelisatapäinen osallistujakunta nousi penkeistään ylös ja kajautti ilmoille Andren johtamana hänen uudelleen sanoittamansa ”Material girlin”.

Illan sanoman voi kiteyttää siihen, että pitää uskaltaa unelmoida ja lähteä toteuttamaan unelmaansa. Siitä huolimatta, että joku latelisi liudan ”järkisyitä”, miksi homma ei tule onnistumaan. Ja siihen, että voi itse valita, näkeekö elämässään mahdollisuuksia. Oikeastaan illan sanoma kiteytyi siihen, mitä Huuma-lehti on. Uskalletaan innostua, tehdään vaan, tartutaan huumasta toimeen.

Alle on koottu illan inspiroivimpia sitaatteja siltä varalta, että missasit seminaarin tai haluat kerrata parhaita paloja. Enjoy!

”Me ei huomata elämän hienoja asioita, koska meillä on kiire lukea self help -kirjoja.” Saku Tuominen

”Kuka tahansa teistä voi tehdä mitä tahansa, mutta se vaatii, että näkee kaiken hyvän ympärillään.” Saku Tuominen inspiroituneena artisti Sam Bakerista.

”Todellinen karisma on sitä, miltä muista tuntuu kun olemme heidän kanssaan.” Maaretta Tukiainen

”Genius is one percent inspiration and 99 percent perspiration.” Aku Varamäki siteeraa Thomas Alva Edisonia

“Faktalla ja logiikalla voidaan todistaa vääräksi mikä tahansa idea. Luota gut feelingiin.” Tuija Seipell

”Minulla ei ole tavoitteita, minulla on vain unelma.” Kirsti Paakkanen pankinjohtajalle André Nöel Chakerin mukaan.

”Unelmat tulevat ennen tavoitteita.” André Nöel Chaker

”I may not have dick but I’ve got balls.” 25-vuotiaana jalkapalloklubin omistajaksi ja toimitusjohtajaksi ryhtynyt Karen Brady André Nöel Chakerin mukaan.

”Tasselit viuhumaan!” Anni Sairion @annisairi twiitti burleskitaitelija Betty Blackheartista

”Ole oma itsesi, sillä kaikki muut ovat jo varattuja.” André Nöel Chaker siteeraa Oscar Wildeä.

“Löydä uusi näkökulma toisen puheeseen, kyllä naisellakin oikeus on luovuuteen, sana sieltä, toinen täältä, yhdistellään uudestaan, älä usko miehen sanaan, usko omaan tulkintaan!” Kitkerät neitsyet

”Kun ryhtyy huumasta toimeen, on varmaa, että sydän on mukana.” Aku Varamäki

Seminaari on nyt ohi, lehti on ilmestynyt (pieni erä tulee muuten Akateemiseen myyntiin 20.1. alkavalla viikolla), ja Huumasta on tullut totta. Mitä seuraavaksi? Varmaa on, että Huuma jatkaa muodossa tai toisessa, ja paras tapa pysyä ajan tasalla on seurata tätä blogia tai Ihmistenlehti Huuman Facebook-sivuja ja @huumalehti-Twitteriä.

Kiitos vielä kerran – ja huumasta toimeen!

Laura

Joulumarkkinoiden huumaa

”Saahan Huuman sitten myös lehtipisteestä?”
”Ei saa. Se pitää ostaa etukäteen, viimeistään perjantaina 20.12.”

Sunnuntaina jalkauduimme Huuma-iskuryhmän tonttuina Helsingin joulumarkkinoille, ja yllä oleva kysymys tuli niin tutuksi, että nostan sen nyt blogin kärkeen. Eli Huuma-lehti ja -seminaari pitää todellakin hankkia etukäteisostolla (eli mesenoida) netistä perjantaihin mennessä. Tämä johtuu siitä, että takanamme ei ole isoa firmaa, vaan Huuma syntyy joukkorahoituksella, ja lehden painos on kutakuinkin mesenoidun määrän suuruinen. Siispä pidä huoli, että ehdit hankkia omasi ajoissa.

Image

Mutta takaisin joulumarkkinoille: Meitä vähän jännitti, myyntityö tuntui vaikealta. Onhan ihan eri juttu mennä nykimään vieraita kaupunkilaisia hihanpielestä kuin julkaista markkinointitekstejä verkossa tai pitää myyntipuhetta kaverille. Osa ihmisistä olikin kiireisiä: pudistelivat meille päätään ja kipittivät räntäsadetta pakoon lähimpään kahvilaan. Niinpä niin, ihan kuten itsekin olen tehnyt monta kertaa tuntemattomalle feissarille. Onneksi nämä olivat kuitenkin poikkeuksia.

Suurin osa kohtaamistamme kaupunkilaisita nimittäin pysähtyi, kuunteli, kiinnostui ja kyseli. Ottipa valtaosa mukaansa myös esitteen ja lahjakortteja.

”Ihanaa, kun tulit kertomaan!”
”Täähän on tosi kiva idea! Siis tässä on tavallisia ihmisiä?”
”Mä olenkin kuullut tästä, aion ostaa.”
”Ei mainoksia? Kuulostaa hyvältä.”
”Kiitos ja oikein hyvää joulua teillekin.”

Nämä olivat mukavia kommentteja, ja niitä saimme roppakaupalla. Meillekin tuli hyvä joulumieli. Väkisinkin hymyilytti. Olen joskus kuullut sananlaskun ”Asiat ovat ensin vaikeita, ennen kuin ne ovat helppoja.” Pitää vain antaa mennä. Sama päti jalkautumiseen.

Ja se taitaa päteä myös koko Huuman tekemiseen. Olen ollut mukana alkusyksystä. Kaverini houkutteli minut porukkaan, kai ajatteli, että toimituskokemuksellani voisin olla hyödyksi, ja toisaalta saattaisin nauttia itsekin lehden tekemisestä. Minähän rakastan naistenlehtiä!

Pääsin heti mukaan ideoimaan juttuja ja kirjoittamaan kolumnia. Se oli hauskaa. Silti takaraivossa on kaivertanut pieni epäilys: saako näin monta erilaista kokkia tehtyä toimivan sopan? Entä jos markkinoin tätä kaikille tutuille, ja sitten sisältö onkin haaleaa ja laimeaa?

Viime päivinä olen tehnyt lähes valmiiden juttujen oikolukuja ja voin kertoa, että huoleni on haihtunut Lehdessä on inspiroivia juttuja ja huumaavia visuaalisia ratkaisuja. Ehkä suosikkini on aivoista ja musiikista kertova juttu, tai ehkä sittenkin naisverkostot. Kuvapuolella parasta ovat romanttiset karikatyyrit… ei, vaan aavikon maalaajat. En tiedä! Mutta sen jo tiedän, että harmittaisi, jos jäisin ilman lehteä tai seminaaria.

Niinpä voin sanoa täydestä sydämestäni: käy klikkaamassa 20.12 mennessä itsellesi oma lehti postilaatikkoon toimitettuna ja tule seminaariin 10.1. huumaantumaan lisää.  Koska – ja tämä on yksi omista Huuma-vinkeistäni – enemmän yleensä kaduttaa se, minkä jätti tekemättä.

Jouluisin terveisin
Laura, yksi Huuman tekijöistä

Image
Hennan ja Jaanan kanssa huumaamassa, Mirkun ja pikku apureiden kuvaamana.

(Kuvat: Mirkku Merimaa)