Huuma testaa: longboarding eli lonkkaus

Lonkkaus – jo pelkkä sana kalskahti korviini touhulta, jossa lonkka murtuu. Ei tietenkään skeittariteineillä, jotka pelottomasti taituroivat jalankulkijoiden seassa. Mutta tällaisen 35 ikävuotensa ohittaneen ihmisen on jo otettava riskit huomioon, kun joku ehdottaa uuden lajin testaamista.

Sitten Huuman valokuvaaja Mirkku kertoi, että lonkkauksen (sana on lempinimimäinen suomennos longboardingista) opettajamme olisi kuusikymppinen Lena Salmi, joka itsekin oli huumaantunut lajista vasta joitakin vuosia sitten. Lena on monelle tuttu myös aiemmasta Huuman ikäjutusta. ”Jos kerran kuusikymppinenkin, niin…”, Mirkku usutti.

Hyvä on. Keräsin rohkeuteni ja ilmoittauduin yhdessä muutaman muun innokkaan ei-enää-teinin kanssa Huuman lonkkausaamuun.

Ja täältä se näytti:

Huuman_lonkkailijat_2048px

Huuman testipartio tutustui longboardingiin Lenan (vas. alakuva) opastuksella.

Lonkka – tai mikään muukaan ruumiinosa – ei murtunut keneltäkään, mutta miltä laji tuntui?

Olen joskus opetellut lumilautailemaan, ja huomasin, että siitä taidosta oli hurjasti apua. Aivan kuten lumilaudalla myös longboardin päällä luontainen reaktio on nojautua taaksepäin, kun lauta lähtee rullaamaan ja tuntuu karkaavan alta. Mutta silloin peli on menetetty. Loivassa rinteessä oli helppo harjoitella vauhdin kiihtymistä turvallisesti siten, että lauta pysyi alla koko ajan. Ja sama juttu myös laudan kääntämisessä: aloittelevan lumilautailijan tavoin longboardia yritti väkisin vääntää käännökseen vartalolla, vaikka helpointa oli vain nojautua kevyesti päkiöille tai kannoille.

Puolen tunnin uurastuksen jälkeen matalavauhtinen kurvailu jo onnistui. (Itsestä tietenkin tuntui, että vauhti oli jo päätähuumaava, mutta kuvaamamme videopätkät todistivat muuta!) Ei hassumpaa sunnuntaiaamun tekemistä: sujutella hyvässä seurassa Helsingin Tähtitorninmäen loivaa loppupäätä alas. Lena kannusti ja kertoi, että kannattaa aloittaa maltillisesti. Hänkin uskaltautui laskemaan koko mäen vasta kolmantena lonkkauskesänään.  Lopulta jäljellä oli vaikein rasti: jarruttaminen. Sitä en oikein kunnolla oppinut, vaan hypin laudalta alas miten sattuu.

Naurusta päätellen meistä kaikista Huuman testiryhmäläisistä oli hauska harjoitella Lenan ja Petruksen hyvässä ohjauksessa sekä testailla erilaisia lautoja, joita Lenan varastossa näytti riittävän loputtomiin. Lopuksi näimme vielä Petruksen taidonnäytteitä laudalla tanssimisessa. Koitin itsekin, mutta jalat olivat mennä solmuun.

”Ensi kerralla otetaan teille kaikille palahanskat ja harjoitellaan slaidausta!”, Lena ehdotti.
Jännittävää.
Huomasin kannattaneeni ehdotusta ennen kuin ehdin edes miettiä, voisiko siinä murtua lonkka.

Teksti: Laura Ala @alannainen
Kuvat: Mirkku Merimaa

P.S. Haluatko ehdottaa Huuman testiryhmälle uutta lajia. Ota rohkeasti yhteyttä!

Mainokset